"Voi elämä!", sanoi Tauski kun Teosto-korvaukset tulivat

Aivan talvinen lavvantai-päivä alkoi uloketta raaviskellessa, kunnes sain puhelun MC Hammerilta joka kehotti lopettamaan ja että oli vasaroinnin aika. Hyppäsin äitini punaiseen autoon, joka muuten vieläkin on merkkiä Mazda, ja hurautin Länsi-Poriin. Auton pysähdyttyä pelkääjän paikalle loikkasi pirteä poikanen nimeltä Eero. Tämä tervahartija, salakyttä, Vanha Kettu (saks. Der Alte) ja Keski-mieheksikin kutsuttu hyvän suvun vesa tervehti minua sanalla "Moi", muistelisin. Automatkasta tuli jännä, sillä punaisen auton alla olleet kummit olivat vielä kesäistä sorttia. Eräässä tietyssä toimenpiteessä on ihanteellista että kitka kosiskelee nollaa. Saman asian kun yhdistää autoiluun, on onnellinen loppu yhtä kaukana kuin Pattayan rommikolat.

No, eihän meidän käynyt kuinkaan ja kukot pääsivät turvallisesti perille. Tänään soiteltiin sooloja, ja voi veljet; kyllä nyt voi sanoa soittaneensa! Omalta osaltani elämöintiä lead-kitaroinnin muodossa tuli puoliin levyn biiseistä. Osa leadeista meni suht kivuttomasti purnukkaan, kun taas joitain kohtia sai toistella niin että mielentila lähenteli Emo-lapsosen luokkaa. Ansa-ikoni Jortensia Haukion käyttämä lause "Soit viel vaa..." taisikin kaikua studiotiloissa muutaman kerran. Liki ei killata muuta kuin Raumalla, paskasta ei saa konvehtia eikä seiskamiinus ole heikko kasi; vain hyvä on tarpeeksi hyvä! Jorgesterin lähes spartalainen olemus kannusti eteenpäin ja ääntä nauhoitettiin hyvällä tuloksella. Taisi myös eräs vieraileva kitaristikin luikauttaa oman näkemyksensä kitarasoolosta erääseen laulukappaleeseen. Huomasin myös että kitaran kaulaan kannattaa mielummin sitoa oikean jalan sukka.

Hyvältä näyttää, vieläkin!