keskiviikko 30. toukokuuta 2007

TJ 2

Vielä pari päivää jäljellä tätä piinaavaa odotusta, mutta perjantaina se alkaa.

Valitettavasti kaikki meistä eivät ole tällaisia yrittäjä/freelancerhippejä ja joutuvat käymään elantonsa eteen ihan oikeissa töissä, joten nauhoittelut on kaikki aikataulutettu viikonlopuille. Ensimmäisen viikonlopun aikataulu näyttäisi tältä:

Perjantai:

Rumpujen ja bassokamojen roudaus, paikkaan tutustuminen sekä yleinen paskanjauhanta. Vaikka mies pöydän takaa onkin tuttu, niin paikka on meille uusi. Nauhoittelemme Porin Palmgren-konservatorion tiloissa, paitsi viikonloppuna 3 jolloin Jori on meille järjestänyt yllätyksen, höpisi jotain kaljoista ja makkaroista sekä saunoista.

Lauantai:

Rumputaiteilijamme on kovaan ääneen toitottanut, että ainakin yksi biiseistä olisi tarkoitus vetää ykkösellä ja muutkin biisit yhden päivän aikana. Koska keskenäinen luottamuksemme on 110% niin näin on kirjattu myös aikatauluunkin. Soundit arvotaan tarkemmin myöhemmin, eli triggerihenkisesti tullaan aika pitkälti menemään.

Sunnuntai:

Eero "ygösellä sisään" Hammais näyttää mallia bassonsoitossa. Viime studiosessiossa hän taisi kaksi kipaletta tempasta kertaheitolla, eli emme tätäkään mahdottomana pidä.


Jos siis kaikki sujuu optimistisen aikataulumme mukaan, niin pääsemme jo viikon päästä nauhoittamaan kitaroita. Ja siihenhän sitä aikaa sitten saadaan menemään tasan niin kauan kuin sitä hommaan laitetaan.

Yhtä biisiä lukuunottamatta olen myös oman esityöni tehnyt. Laulusovitukset sekä sanoitukset ovat siis valmiit avausraidan säkeistöjä lukuunottamatta, jotka lyön lukkoon vasta kun saamme varmuuden intro-suunnitelmamme toteuttamiskelpoisuudesta ja siitä mahtuuko se aikatauluumme. Sen äänittely kun ottaa varmasti vähintään yhden päivän. Jos intro toteutuu kaavailemallani tavalla, se tulee heijastumaan vahvasti avausraidan ekan säkeistön ääntelyyn sekä biisin sanalliseen sisältöön.

Viime kerralla studioon mennessä olo ei ollut läheskään näin varma. Nyt on kasassa, myös sanoituksellisesti, tiukka paketti ja sama teema kulkee levyn alusta loppuun. Joku rohkeampi voisi jopa jonkin sortin konsepti-levystä puhua sanojen suhteen, kun biiseissä on havaittavissa kronologisesti etenevä tarinan kaari alkaen introsta ja päättyen ihan viimeiseen ääneen. Levyn teemaa kuvaa kohtuullisen hyvin parilla viime keikalla soitettu trashahtava "Särkynyt mies".

Sen verran voi lauluista jo lupailla, että levyllä tullaan suunnitelmien mukaan kuulemaan myös yhtyeemme muita kultakurkkuja taustahuudon, murinan, ärjynnän sekä hoilottelun muodossa. Tämä tuntuu vähintäänkin luonnolliselta, koska livenä olemme kolmea mikkiä miehittäneet jo pidemmän aikaa.

Palaillaan asiaan viikonloppuna, kun on jotain oikein kerrottavaakin. Timo "YouTube" Harjun toiveesta luvassa on varmaankin myös jotain videomateriaalia sekä toki valokuvia.

maanantai 21. toukokuuta 2007

Promokuvat

Kuvat on otettuna ja uutta visuaalista ilmettä hiotaan. Harvemmin näin päin, että kuorrutellaan kakkua ennen kuin se on valmis, mutta saadaanpa ainakin materiaali julkaisukuntoon aiemmin. Ensimmäisenä mullistuksen kokevat nettisivumme, jotka päivitetään ajankohtana x tulevan levyn teeman mukaisiksi.

Biisit ovat nyt jokaista rumpufilliä ja sooloa myöten hiotut. Sanoitukset kokevat vielä hieman viilailua, mutta paljon tämän valmiimmaksi ei ennen studiota voi valmistautua. Odottavan aika on pitkä.

STJ 11