Kun itse asiaa muistelee niin aika ennen IN:n syntyä on, itselle tuntemattomista syistä, puolittain usvan peitossa. Näin jälkeenpäin voi kuitenkin varmuudella sanoa, että syyt julkaisun voitonkulkuun ovat suhteellisen selviä. Meillä oli takataskussa kosolti enemmän kokemusta HH:n sessioista ja edessämme oli "parempia" sekä kokonaisuuden luovia laulukappaleita. Voi sanoa että julkaisu oli jo valmis ennen kuin astuimme ensimmäistä kertaa Palmgrenin ihanan viileälle kivilattialle. Tämä helpotti työntekoa huomattavasti; töitä tehdessä ei missään vaiheessa ruvettu arpomaan eikä myöskään tarvinnut soittaa veitsi kurkulla kelloa katsellen. Jokainen tiesi mitä tehdä eikä näin ollen umpikujia sattunut vastaan. Tämä lienee orkesterimme suurimpia vahvuuksia. Jokainen pyrkii omalla täydellisyydenhalullaan minimoimaan virheet ei pelkästään julkaisuja varten, vaan myös keikkoja ja treenejä varten.
Jumalattoman tajunnanvirran jälkeen lienee parasta siirtyä päivän kuumaan perunaan, eli tulevaan julkaisuun. Kuten kitaristikollegani sen alhaalla jo ilmaisi, nyt tuntuu hyvältä! Sävellysprosessi on saatu jo hyvän aikaa sitten käyntiin ja uutta luomusta on alasimella koko ajan. Omalta osaltani täytyy olla tyytyväinen siitä, että yksi valmis ralli tulee omasta kynästä. Vielä tyytyväisempi saa olla siitä, että ko. biisin kelpuuttivat muutkin orkesterin jäsenet. Kokonaisvaltaisesti uutta materiaalia katsellessa on pakko todeta että tällä hetkellä jonkin sortin kikkailu on tekemässä paluuta ja materiaali on jollain tapaa "suorempaa". Tämän näen jollain tapaa luonnollisena kehityksenä Synestesialle. HH:n miltei yltiöpäisestä melodisuudesta IN:n synkempään ja ankarampaan tulkintaan, josta oikeastaan miltei itsestään ollaan siirrytty pykälää edemmäs. Ei tässä kuitenkaan pelkästään mitään suoraa sirkkeliä olla tekemässä, melodiaa ja sitä ominaista Synestesia-fiilistä on kosolti luvassa.
Tällä hetkellä tunne on ylläolevan tapainen. Biisiehdokkaita on jo nyt niin kauhea määrä että oikein hirvittää. Saas nähdä mitä sieltä loppupeleissä tuleekaan...
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Sen toisen kitaristin tuntemuksia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)