Studion yhteydessä olevan yksiön sängyllä vietetyn oikein mukavan yön jälkeen oli mukava aloittaa työpäivä. Eilisen illan aikana kirjoitin yhden biisin sanoitukset käytännössä kokonaan uudestaan ja se ehdottomasti kannatti. Lopputulos oli kuin uusi biisi, vaikkakin sanoitusten ensimulkaisu tuotti Hra. Aaltoselle hieman aluksi järkytystä. Sen verran suoraan tekstiä se sisälsi.
Vedimme eiliseltä päivältä levyn avausraidan kokonaan uusiksi hieman päivitetyin sanoituksin ja sekin oli oikein hyvä päätös. Lopputulos oli huomattavasti tiukempi. Päivän saldona siis neljä biisiä purkissa plus se uudelleen vedetty eilinen. Pari biisiä jäi vielä seuraavalle viikolle sekä jotain pieniä juttuja joita päästään vetämään vasta kun kitaraleadit on kaikkineen purkissa.
Tunnelma on hyvä. Päästin myös pitkäaikaisen taustalaulajamme Hra. Aaltosen ääneen näin ihan ex tempore ja hän saikin tempoa päätösraidan säkeistöt kokonaan ja lopputulemana oli oikein mukava duetto.
Huomenna katsellaan Jonnen liidejä ja sooloja sekä sitä mainostettua naislaulua. Päädymme todennäköisesti sellaiseen hassuhkoon ratkaisuun, että luomme näistä paikalle saapuvista naisartisteistamme omat synasoundit, joita voimme sitten käytellä tausta-aa-oo-jutuissa ja täten voimme niitä säätää jälkikäteen ilman heidän läsnäoloaan. Varsinaiset liidijutut sitten toki erikseen.
Kohta alkaa toinenkin keissi jo tyhjenemään ja sauna on lämpiämässä.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Laulupäivä kaksi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti