Hei kaikki nuoret ja vanhat! Eerojen komitean kanssa oltiin herättelemässä Jorgea taannoisesta unimaailmasta ja hyvinhän hän heräsi, vaikka hänen kännykkänsä pysyikin vaiti iän. Bassoja ehdimme soittaa puolen työpäivän edestä ja purkitettua tuli neljä kappaletta. Soundin haussa koitettiin vertailla linja- ja mikkisoundin eroja ja lopuksi ne kuitenkin molemmat otettiin talteen. Mahdollinen särötys tehdään re-amppaamalla eli uudelleen ajamalla linjasignaali säröpedaalista läpi. Mikkisoundi kuulosti tässä vaiheessa vakuuttavammalta..
Portnoy-metodi hyllytettiin heti kättelyssä ja Eka veto tulikin riuhtaistua ykkösellä sisään kahta pikkujuttua lukuunottamatta. Matka oli alkanut. Seuraavatkin rallit purkittuivat tyhjiöpakatuiksi melko kivuttomasti. Ei olllut ilmassa ollenkaan alkukankeutta. Biisien bassojen sovitukset olivat asia, joka nousi Eerojen komiteassa esille. Eli siis, pitäisikö bassojen kuitenkin tehdä joissakin kohdissa jotain muuta kuin on suunniteltu vai eikö pitäisi. Kokeiluun uhrasimme muutamia toveja ja muutamassa kohdassa säästimmekin ylimääräisen bassomelodian tuleevaa miksausta ajatellen. Radikaaleja muutoksia emme tehneet, älkää peljätkö.
Erään Popeda-nimisen bändin laulajan nimeä kantava biisinen oli saada osakseen jopa nauhatonta bassoa. Kuitenkin tuon yksilön soundi osoittautui jonkin verran, näin Kallen adjektiivia lainatakseni, tussuksi ja päätimmekin luottaa tässäkin kohtaa Heurlinin (kiitos vielä Teemulle!) Ibaneziin.
Seuraavan kerran astelen studioon torstaina iltapäivällä. Jos silloin veljiä on tulossa sinnepäin, kameroita ja lehtimiehiä vaan mukaan, jotta maailma tietää, miten bassot nauhoitetaan.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Mystinen vaiennut kännykkä ja nauhaton lauta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti