Viimeiset lurautukset

Se on sitten oma osuus purkissa. Piti viime viikolla vedellä nuo viimeiset vokaaliosuudet, mutta iski sen verran timmi flunssa päälle, että laulelot siirtyivät. Ja hyvä näin. Sainpahan enemmän aikaa viilata vielä viimeisiä sanoitusjuttuja ja pohdiskella maailman menoa. Flunssa ei tosin juurikaan parantunut. Tästä syystä on videopäiväkirjasisältökin nyt hieman jäljessä, kun on aika mennyt tähän itse oleelliseen. Yritän loppuviikon aikana korjata tilanteen.

Sunnuntaina puolilta öin starttasi pikkuvelileasingilla alle hankittu Alfa-Romeo. Ensin hajosi italian ihmeestä ABS-jarrut ja sen jälkeen luistonesto. Näkyvyys oli n. 10 m kuuskajaskarin asemalla koillistuuli 30. Jännittävä matka oli siis edessä. n. 236 km matkaan taittui aikaa leppoisat n. 5,5 tuntia, mutta perille päästiin. Mukavien 5 tunnin nokosten jälkeen olikin aika siirtyä studion puolelle.

Mukillinen glögiä naamaan ja vähän Panadolia, niin siitähän se laulelo alkoi. Hetken aikaa tuli yritettyä tahkota näillä eväillä, mutta pitihän sitä ekan tunnin jälkeen pari oluttakin korkata, jotta sai oikean tunnelman päälle. Suhteellisen kivuttomasti vedettiin pari biisiä ihan alusta loppuun purkkiin ja tämän jälkeen oli aikaa ns. kikkailuun ja dippailuun. Tässä vaiheessa korkkasi Jorikin jo olusen ja päästimme luovuuden valloilleen.

Ensimmäisenä paneuduimme Merituuli nimisen veisun kertosäkeen dilemmaan. Ongelma nimittäin oli siinä, että ko. biisissä ei juurikaan ollut kertosäettä ja lopputulema oli varsin tasapaksu jööti ja biisistä jäi vähän niin kuin puuttuman jotain. Tässä vaiheessa kun sävellyksellissovitukselliset seikat alkavat olemaan jo aika hankalia toteuttaa, joten laulupuolellahan tämä pitäisi fiksata. Hetken aikaa asiaa pohdittuamme Jori heitti ilmoille idean, josko ennen kertsiä tulevasta kohdasta, joka alunperin oli tarkoitus jättää vokaalittomaksi, alkaisi rakentaa kertosäettä. Tämähän oli mainio idea. Vanhat sanoitukset samantein romukoppaan, koska niitä ei kirveelläkään tuohon olisi saanut veisteltyä. Yritettiin toki kuitenkin. Kaikenlaista tuli testailtua, kunnes Jori otti kynän käteen ja kynäili sen verran herkät lyriikat, että Tommy Tabermann kääntyi jo valmiiksi, ettei haudassa sitten enää tartte. Näiden sanoitusten tarkoitus oli kuitenkin vain esittää minulle sopiva rytmitys, joten niitä ette valitettavasti pääse kuulemaan. Tältä pohjalta sain kuitenkin uuden tekstin syntymään ja siitähän tuli varsin komia.

Näiden lisäksi kikkailimme myös kaikenlaisilla herkistelylaulujutuilla, joista tosin todennäköisesti mikään ei tule päätymään levylle sekä otimme muutamat levylle tulevat puheosuudet uusiksi, koska niissä oli pientä parantamisen varaa. Lisäksi suoritimme tuplailuja ja muuta yleistä hienosäätöä sekä vedimme projektinimi Nahjuksen kertosäkeet kokonaan uusiksi, koska näemmä flunssa + glögi + muutama olut tekee varsin hyvää minun tietyntyyppisille korinoille ja nyt irtosi tavoiteltu soundi paremmin kuin aiemmin.

Vielä pitäisi keksiä muutamalle biisille nasevat nimet, niin minun osuuteni alkaa olemaan aika pitkälti siinä.

"Voi elämä!", sanoi Tauski kun Teosto-korvaukset tulivat

Aivan talvinen lavvantai-päivä alkoi uloketta raaviskellessa, kunnes sain puhelun MC Hammerilta joka kehotti lopettamaan ja että oli vasaroinnin aika. Hyppäsin äitini punaiseen autoon, joka muuten vieläkin on merkkiä Mazda, ja hurautin Länsi-Poriin. Auton pysähdyttyä pelkääjän paikalle loikkasi pirteä poikanen nimeltä Eero. Tämä tervahartija, salakyttä, Vanha Kettu (saks. Der Alte) ja Keski-mieheksikin kutsuttu hyvän suvun vesa tervehti minua sanalla "Moi", muistelisin. Automatkasta tuli jännä, sillä punaisen auton alla olleet kummit olivat vielä kesäistä sorttia. Eräässä tietyssä toimenpiteessä on ihanteellista että kitka kosiskelee nollaa. Saman asian kun yhdistää autoiluun, on onnellinen loppu yhtä kaukana kuin Pattayan rommikolat.

No, eihän meidän käynyt kuinkaan ja kukot pääsivät turvallisesti perille. Tänään soiteltiin sooloja, ja voi veljet; kyllä nyt voi sanoa soittaneensa! Omalta osaltani elämöintiä lead-kitaroinnin muodossa tuli puoliin levyn biiseistä. Osa leadeista meni suht kivuttomasti purnukkaan, kun taas joitain kohtia sai toistella niin että mielentila lähenteli Emo-lapsosen luokkaa. Ansa-ikoni Jortensia Haukion käyttämä lause "Soit viel vaa..." taisikin kaikua studiotiloissa muutaman kerran. Liki ei killata muuta kuin Raumalla, paskasta ei saa konvehtia eikä seiskamiinus ole heikko kasi; vain hyvä on tarpeeksi hyvä! Jorgesterin lähes spartalainen olemus kannusti eteenpäin ja ääntä nauhoitettiin hyvällä tuloksella. Taisi myös eräs vieraileva kitaristikin luikauttaa oman näkemyksensä kitarasoolosta erääseen laulukappaleeseen. Huomasin myös että kitaran kaulaan kannattaa mielummin sitoa oikean jalan sukka.

Hyvältä näyttää, vieläkin!

Välipäivien tunnustukset

Viikonloppuna kävimme kuin kävimmekin lähes koko orkesterin voimalla kuuntelemassa vierailevien solistien ulosantia. Ja kuten edellisestä blogimerkinnästä käy ilmi, niin lopputulos oli erittäin käyttökelpoista. Nännit kovina kuuntelimme kuinka eräästäkin biisistä kuoriutui vallan kaunis tekele!

Tällä hetkellä Synkkareiden, aka Synestian tai vaikkapa Synteesian jäsenet ovat tahoillansa tekemässä palvelusta yhteiskunnalle. Eli yksi meistä on ihan oikeissa töissä ja me muut sitten nostamme Kelalta sopivaa rahallista korvausta opintopisteitä vastaan. Vaikka orkesteri ei fyysisesti olekaan studiolla läsnä, niin levyntekoprosessi jatkuu. Tässä välipäivinä olemme miettineet levyn äänimaailmaa, ja mikä tärkeintä myös debyyttimme rumpusoundeja. Selkeys on ainakin allekirjoittaneen mielestä eräs tärkein tekijä mitä saundeihin tuleepi (tottakai yleisen munakkuuden lisäksi). Äänityksestä vastaava herra Haukio on lähestynyt meitä erinäisin vaihtoehdoin, mistä yllättävän kivuttomasti löytyi aikalailla sopivia ehdokkaita. Yleisilme hakee vielä lopullista muotoaan, mutta pikkuhiljaa rupeaa selkenemään Feeniksin soidinääni.

Niin ja viikonloppuna tuli myös harrastettua liikunta Herra Aaltosen kanssa. Paini on mielenkiintoinen laji. Oikean polven viereen kasvoi toinen polvi, tosin väriltään kirkkaan sininen ja jokseenkin herkkä kosketukselle. Ai ai, kyllä me muusikotkin urheilemme!

Nyt on takki tyhjä

On.

Aivan intensiivinen urakka on takanapäin, mutta tekemistä riittää vielä. Kerrotaan nyt kuitenkin ensin, että viime lauantaina Synestesian rumat pojat inc. saivat seurakseen naiskauneutta Ulvilassa. Tämä invaasio tapahtui naislaulannan merkeissä. Tyttöset yllättivät ainakin allekirjoittaneen sekä Tsoordi-nimisen rumpalin niinkin positiivisessa mielessä että koko kalpea varsi oli silkkaa kananlihaa! Kolme hurraa-huutoa Tessalle ja Elinalle: HIP-HIP gay...

Mutta toden totta, tekemättömiä asioita löytyy vielä pilvin pimein. Tulevana keskiviikkona Eero piipahtaa Ansalla aikomuksenaan purkittaa kahden biisin ördäykset, jonka jälkeen hänen työnsä on käytännössä lapasessa elikkäs tehtynä. Perjantaina käy turkulaisen matka Suomen Poriin jossa kera Keski-miehen aloitamme lead-kitaroiden purkituksen. Samana v-loppuna päästetään ensimmäinen vieraileva kitaristi Synestesian tuotannon historiassa tihutöihin tämän soittaessa yhden (1!) soolonluikautuksen kappaleeseen ************ (nimi muutettu).

Itselle matka tähän pisteeseen on ollut varsin raskas. Tämä johtunee siitä että jos jotain Synestesiaan liittyvää tapahtui Ansalla, minä olin siellä. Koko aika. Hela tiden. Loppumetreillä tuli huomattua että tässä koitettiin pureskella turhan isoa palasta ja henkinen pitti oli jo mennä pakkasen puolelle. Viime lauantain levynteon "harjakaisissa" tulikin oltua varsin herkässä tunnetilassa, mutta pääasia että ressi laukesi. Tällä hetkellä ei voi muuta todeta, kuin että levystä tulee vallan mainio taidepläjäys!

Laulupäivä kaksi

Studion yhteydessä olevan yksiön sängyllä vietetyn oikein mukavan yön jälkeen oli mukava aloittaa työpäivä. Eilisen illan aikana kirjoitin yhden biisin sanoitukset käytännössä kokonaan uudestaan ja se ehdottomasti kannatti. Lopputulos oli kuin uusi biisi, vaikkakin sanoitusten ensimulkaisu tuotti Hra. Aaltoselle hieman aluksi järkytystä. Sen verran suoraan tekstiä se sisälsi.

Vedimme eiliseltä päivältä levyn avausraidan kokonaan uusiksi hieman päivitetyin sanoituksin ja sekin oli oikein hyvä päätös. Lopputulos oli huomattavasti tiukempi. Päivän saldona siis neljä biisiä purkissa plus se uudelleen vedetty eilinen. Pari biisiä jäi vielä seuraavalle viikolle sekä jotain pieniä juttuja joita päästään vetämään vasta kun kitaraleadit on kaikkineen purkissa.

Tunnelma on hyvä. Päästin myös pitkäaikaisen taustalaulajamme Hra. Aaltosen ääneen näin ihan ex tempore ja hän saikin tempoa päätösraidan säkeistöt kokonaan ja lopputulemana oli oikein mukava duetto.

Huomenna katsellaan Jonnen liidejä ja sooloja sekä sitä mainostettua naislaulua. Päädymme todennäköisesti sellaiseen hassuhkoon ratkaisuun, että luomme näistä paikalle saapuvista naisartisteistamme omat synasoundit, joita voimme sitten käytellä tausta-aa-oo-jutuissa ja täten voimme niitä säätää jälkikäteen ilman heidän läsnäoloaan. Varsinaiset liidijutut sitten toki erikseen.

Kohta alkaa toinenkin keissi jo tyhjenemään ja sauna on lämpiämässä.

Laulupäivä yksi

Kahdeltatoista alkoi tämä päivä, tosin itsellä oli herätyskello jäänyt kesäaikaan joten totesin olevani tuntia etukäteen liikenteessä. Kaupasta noutamaan loppuviikon eväät, eli pullo glögiä, 2 keissiä kaljaa sekä 10 hampurilaista ja pullo ketsuppia. Matkalta nappasin assistentiksi matkaan toveri Aaltosen. Pelipaikalla pistettiin samantein vehkeet pystyyn ja minut suljettiin mikin kanssa koppiin.

Hakkasimme muutaman oton verran päätä seinään ja lopputulos oli suoraan sanottuna aivan kauhea. Päätimme kokeilla ns. Hetfield-metodia, eli nappasin viisseiskan käteen ja lähdin vetämään "livemeiningillä". Homma lähti paremmin liikenteeseen, mutta mikin soundi ei jotenkin toiminut. Tämä johti hetkelliseen uskonpuutteeseen ja kevyeen synkistelyyn. Tässä vaiheessa aikaa tuhrattu jo toista tuntia.

Jori sai tämän jälkeen idean ja ehdotti josko vetäisimme tarkkaamon puolelle pystyyn saman vanhan tutun T.bonen SC-550 mikin, jota kahdella edellisellä julkaisulla olemme käyttäneet, sekä vetäisimme sen hieman tasokkaamman etuasteen lävitse. Vaihdoimme myös lauluasennon hieman etukenommaksi ja tämä johti haluttuun soundiin ja pääsimme jälleen vauhtiin. Pari biisiä purkkiin ja sen jälkeen ruokatauko.

Tämän jälkeen intouduimme testailemaan puhtaiden laulujen kanssa. Lopputulemana ehkäpä pohjois-euroopan hintahtavin kertsi kauniine harmonioineen. Päätimme jättää homon kuitenkin kaappiin ja palata asiaan myöhemmin. Perään kiskoimme "Puhdas sattuma" nimisen vähän vauhdikkaamman rallin ja se menikin tähän astisista vedoista kivuttomimmin purkkiin. Tässä vaiheessa alkoi päivä taittua jo iltaa kohti ja väsymys painaa.

Jonne tupsahti paikalle mukaan tuoreet korvat ja suoritimme materiaalin läpikuuntelun. Vanhana ponnarihomona hän tykästyikin jollain kierolla tavalla tuohon homostelukertsiin ja päätimme pitää ko. toteutustavan edelleen vakavana vaihtoehtona. Omat mehut alkoivat olemaan jo hitusen vähissä, joten päästimme kitaraosaston vauhtiin akustisten kitaroiden merkeissä ja he purkittivatkin onnistuneesti kieltenvaihdon jälkeen levymme akustisen instrumentaalivedon.

Loppuillan agenda on kuunnella vielä vetämättömiä biisejä lävitse ihan yksikseen ja tehdä viimeisiä sanoitusviilailuja näin ihan keskenään.

Tervetuloa vastoinkäymisten maailmaan!

Voi pojat ja veljenpojat!

Ajatukset on tällä hetkellä sen verran sekavat että vaikea tänne mitään asian tapaista on raapia. Eero tuossa kertoilikin mallikkaasti viime v-lopun kulun. Olen varma että kärpäset katossakin olisivat itkeneet verta mikäli olisivat päässeet seuraamaan toimitusta, mitä kesti maanantai-iltaan saakka. Kärseimme siis lähes mastodonttisista vireongelmista, joihin saatiin helpotusta tänään kun kävimme vaihdattamassa Porin Sound Cityssä paksumman kielisetin. Tämän jälkeen otimme huiman kirin ja tällä hetkellä tilanne näyttää siltä että komppiraidat ovat yhtä biisiä (jonka työnimi on muuten Nahjus) vaille valmiit.

Huominen päivä kuluu gay-kertoimia nosteltaessa, eli toisin sanoen puhtaita/akustisia kitaroita purkittaessa. Narulle tulee materiaalia joka saa pienet tytöt punastumaan ja aikuiset miehet nauramaan. Vapise Uniklubi, tutise Bogart Co.! Ja jos hyvin käy, niin leadkitarointiakin voisi harjoittaa.

Vähän tässä ollaan aikataulusta jäljessä mutta hyvin on silti kulkenut, vaikeuksista huolimatta. Jätin alkuviikon itkemiset pois, koska nyt on pitkästä aikaa hyvä mieli.

*HYMIJÖ*

Ongelmia paratiisissa

Ihan niin kitkattomasti nyt levyn purkitus ei olekaan sujunut, kun hyvin startannut alku antoi ymmärtää. Kitarasektiollamme on sen verran siipi maassa (sekä kumpikaan ei ottanut läppäriä studiolle mukaan) etteivät ole tänne mitään kirjoitelleet, mutta siis tässä muutaman päivän aikana on tapahtunut ja paljon. Minä otan nyt vapauden kertoa näistä tunnelmista sen mitä itse paikan päällä olen todistanut sekä puhelimitse infoa saanut.

Kitaratyöt aloitettiin perjantaina. Tällöin purkitettiin eri kombinaatioilla erilaisia soundivedoksia ja näitä sitten luukuteltiin ja vertailtiin ja haettiin sitä täydellistä kitarasoundia(tm). Lauantaina Jonne saapui paikalle, valittiin sopivin soundi ja lähdettiin viemään hommaa eteenpäin. Heti kättelyssä kävi ilmi, että Jonnen oman kitaran soundi on liian terävä ja päädyimme käyttämään äänitykseen Kallen "ainoastaan-20-kappaletta-koko-skandinaviassa" 20th Anniversary Limited Edition Ibanez RG550XXBK:ta joka soi vähintään yhtä komeasti kun on kitaralla nimeäkin.

Lauantain mittaan kävi kuitenkin selväksi, että kitaran hienovire aka intonaatio tuottaa jostain syystä ongelmia. Eli siis näin helposti selitettynä otelaudalta alempaa otetut äänet eivät ole vireessä ylempää otettujen äänien kanssa. Tämän säätäminen kohdalleen osoittautuikin sitten kinkkisemmäksi hommaksi, kuin maallikko voisi olettaa. Lauantaipäivä tuhrautui tähän. Toki siinä kokeiltiin myös muita paikanpäällä olleita kuusi- sekä seitsenkielisiä instrumentteja, mutta mikään näistä ei suoriutunut tehtävästään standardejamme vastaavalla tasolla. Kompromissit ei näissä hommissa kuitenkaan yleensä järin hyviä tuloksia tuota, joten otettiin luuri kouraan ja etsimään ihmistä joka osaisi asialle jotain tehdä.

Sunnuntaina kitaraa käytettiin ihan ammattilaisen luona (kiitos hänelle). Tämä auttoi ongelmaan jossain määrin, mutta kuitenkin edelleen oli pientä epäpuhtautta kuultavissa kun studiolla asiaa tarkemmin kuunneltiin. Kuitenkin pojat kiskoivat biisejä narulle sen mitä pystyivät ja toivoivat, josko seuraava päivä ja tuoreet korvat olisivat eri mieltä. Eivät olleet.

Tällä hetkellä tilanne on sen sorttinen, että odotellaan huomenna alan liikkeiden aukeamista ja kitaraa käydään ihan työpajalla näyttämässä, josko siitä vielä kalu saataisiin. Jos ei, niin kitaroiden purkitus tavalla tai toisella todennäköisesti hieman venyy. Laulut kuitenkin on pakko vetää tämän viikon puolella omien aikataulujen mukaan ja kitaramiehistö tästä syystä lupasikin, että torstaiksi on biiseistä ainakin jonkinlaiset versiot nauhalla, jotta minä voin työni aloittaa. En kuitenkaan joka tapauksessa kykene mitään 10 h päiviä studiossa keuhkoistani ääntä päästämään, joten laulujen purkituksen lomassa on myös hyvää aikaa kitaroiden vetelemiseen, joten mitään järin isoa paniikkia emme tästä vielä kuitenkaan ota. Jos ei muu auta, niin sitten pitää hankkia sopiva lainakitara jostain.

Mutta se kitaraongelmista. Sitten palataan tänne omalle tontille. Kuten varmasti tarkkasilmäisimmät ovat alan verkkojulkaisuista lukeneet, sekä videopäiväkirjamme otsikoista päätelleet, niin debyyttilevymme tulee kantamaan nimeä Feeniks. Kuitenkaan mitään kuluneita tulilintufantasiointeja levy ei tule sisältämään, vaan kuten tuolla aiemminkin jo kirjoittelin, niin levyn tarina oli valmis ja vasta siinä vaiheessa hoksasin, että tarinahan sisältää hyvin pitkälti saman tyyppisiä elementtejä kuin tuo Feeniks-linnun uljas tuhkista nousu sekä elämänkierto. Joten levyn nimi on siis puhtaasti symbolinen.

Mutta siinäpä nyt tämän hetken kuulumiset. Vielä itsellä pari päivää aikaa keräillä voimia omaa rääkkiä varten. Silloin taas paikalla videokamerointia ja tänne tulen varmasti kuulumisia kirjoittelemaan myös.

Alarekisteri tulkittu

Bassot tuli saatettua kelanauhalle. Hyvin sujui. Sain tuottaja-apua Eerolta, Kallelta ja Jorilta. Kaikki olivat avuksi ja toivat näkemyksiään esiin, kiitokset!

Bassoihin tuli tosiaan laitettua muutamia lupaamiani fillejä ja melodioita. Kaikki on äänitetty kuitenkin niin, että ne saa sieltä helposti napsittua pois, jos miksausvaiheessa tuntuu siltä. Siellä oli jopa yksi filli, jossa pyöriteltiin niitä Bachin pedal noteja, mitä ne nyt sitten suomeksi ovatkaan. Vapise Ynkka!

Kitarat ovat tällä hetkellä menossa eteenpäin ja niitä tässä jo kovasti odotellaan kuultavaksi. Yhden salaisuuden aion vain puoliksi avata tässä ja nyt, ellette sitä ole jo kuulleet. Levyllemme tulee vierailevan kitaristin soolo. Taas jotakin uutta Synestesian historiaan. Itse ainakin aion mennä katsomaan, että se sitten soittaa sen kunnolla.

Videopäiväkirja III

Bassottelua.

Hetki ennen h-hetkeä

Huonosti nukutun yön jälkeen perjantaiaamu tervehti minua menetyksellä. Sain kuulla että eräs henkilö perhepiirissäni on nukkunut pois. Tuleva levy menkööt siis hänelle minun osaltani. Tämähän lähti helvetin hyvin käyntiin!

Ei saa kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, taiston on jatkuttava!

Tänään alkaa Jonne-Pekan matka halki hyisen Suomelahden aina Suomen Poriin saakka. Itse otan kolmen kieppeillä äitini punaisen auton alleni ja hurautan tutulle ja turvalliselle Ansa studiolle. Matkalla koukkaan kuitenkin Professori Hahtamon residenssillä ja kipaisemme vielä hakemaan kitaravahvistimen, joka on oleva kulmakivemme mitä kitarasoundiin tulee. Kuten sisäsiittoisissa Lavialaishäissäkin, on meidänkin karkeloissa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain VHT:tä, mutta enimmäkseen lainattua (kiitos nyt vielä Conccis-Masalle ja -Hahtamolle lainapeleistä! (Toim.huom. kiitos myös Conccis-Teemulle bassokamoista). Tavaraa löytyy siis enemmän mitä mustalaisnaisen hameen alle mahtuu. Tarkoitus on tällä kertaa oikeasti käyttää aikaa kitarasoundin etsimiseen. Mikäli Jorgesterin kanssa saadaan tänään loihdittua mieluisa ja svenkaava soundi, päästään kitaroita nauhoittamaan jo tänäpänä. Jos ei, niin sanani syön ja Johanna Tukiainen minut vieköön!

Toinen Eero kuittaa

Johan oli tosiaan reissu. Ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Saldona noiden mainittujen biisien purkittamisen lisäksi mm. kaksi tuhoutunutta kännykkää. Jättäkäämme häveliäisyyssyistä tarkemmat yksityiskohdat kertomatta, mutta vihjattakoon, että toisen kohtaloksi koitui iltainen kohtaaminen urean kanssa ja toinen taas koki karmaisevan lopun canis lupus familiariksen hampaissa. Aikamoista. Paikalla oli myös yhdessä vaiheessa bassojen purkittamista seuraamassa basisteja oikein kolmin kappalein, joka ei yleensä ole hyvä merkki jos huoneen basistien määrä ylittää muiden instrumentikkojen summan. Kaava tälle lienee: if (xB > (aK + bR + cL)) then (voi änkeröinen)

Itse suuntasin eilen ehtoolla takaisin kotipuoleen Helsinkiin, josta palaudun taas perjantaina pelipaikoille ja silloin onkin luvassa sitten kitarasoundien ruuvaamista ja pitäisipä sitä viikonloppuna ehtiä Kallen kanssa käydä tempomassa Concrete Wordsin tulevalle julkaisulle jonkinsortin taustaköörejäkin, kun kutsu kerran kävi. Onnistuin myös saamaan käsiini ilmaispiletin Idolsin semifinaaliin, joten sunnuntaina on tultava sitten takaisin ja käytävä tuo korkeakulttuurikilpailu ihan omin silmin todistamassa. Kaikkea pitää kokeilla paitsi ja niin edespäin. Kiirettä siis pitää.

Kohtuullisen kivuttomasti ovat tähän asti hommat sujuneet. Toivotaan, että sama jatkuu ensiviikollakin kun edessä on kakun kuorruttaminen laulusuorituksilla. Itse en jää kitaroiden purkittamista seuraamaan, vaan tulen tekemään vähän ihan aikuisten ihmisten töitä muutamaksi päiväksi taas tänne päiväkahviseudulle ja torstaina sitten ääntä availemaan. Hieman jännittää oma kunto lähinnä kestävyyden osalta, kun treenit ovat olosuhteiden pakosta viimeaikoina jääneet aika vähäisiksi, eikä sitä ilkiä kerrostalossa kuitenkaan ihan kaikkia pihinöitä keuhkoistaan irti repiä jo ihan naapurisovun säilyttämisen vuoksi.

Mystinen vaiennut kännykkä ja nauhaton lauta

Hei kaikki nuoret ja vanhat! Eerojen komitean kanssa oltiin herättelemässä Jorgea taannoisesta unimaailmasta ja hyvinhän hän heräsi, vaikka hänen kännykkänsä pysyikin vaiti iän. Bassoja ehdimme soittaa puolen työpäivän edestä ja purkitettua tuli neljä kappaletta. Soundin haussa koitettiin vertailla linja- ja mikkisoundin eroja ja lopuksi ne kuitenkin molemmat otettiin talteen. Mahdollinen särötys tehdään re-amppaamalla eli uudelleen ajamalla linjasignaali säröpedaalista läpi. Mikkisoundi kuulosti tässä vaiheessa vakuuttavammalta..

Portnoy-metodi hyllytettiin heti kättelyssä ja Eka veto tulikin riuhtaistua ykkösellä sisään kahta pikkujuttua lukuunottamatta. Matka oli alkanut. Seuraavatkin rallit purkittuivat tyhjiöpakatuiksi melko kivuttomasti. Ei olllut ilmassa ollenkaan alkukankeutta. Biisien bassojen sovitukset olivat asia, joka nousi Eerojen komiteassa esille. Eli siis, pitäisikö bassojen kuitenkin tehdä joissakin kohdissa jotain muuta kuin on suunniteltu vai eikö pitäisi. Kokeiluun uhrasimme muutamia toveja ja muutamassa kohdassa säästimmekin ylimääräisen bassomelodian tuleevaa miksausta ajatellen. Radikaaleja muutoksia emme tehneet, älkää peljätkö.

Erään Popeda-nimisen bändin laulajan nimeä kantava biisinen oli saada osakseen jopa nauhatonta bassoa. Kuitenkin tuon yksilön soundi osoittautui jonkin verran, näin Kallen adjektiivia lainatakseni, tussuksi ja päätimmekin luottaa tässäkin kohtaa Heurlinin (kiitos vielä Teemulle!) Ibaneziin.

Seuraavan kerran astelen studioon torstaina iltapäivällä. Jos silloin veljiä on tulossa sinnepäin, kameroita ja lehtimiehiä vaan mukaan, jotta maailma tietää, miten bassot nauhoitetaan.

Ruvelle svengattu sormi ei soi

Kallen huikean tarinan jälkeen en pyri enää proosalliseen nerouteen vaan keskityn vain toteamaan bassojen olevan suhteellisen hyvin hallussa. Keskimmäinen on treenannut sormensa kipeäksi ja nyt tarkastelee oivalluksiaan.

- Levystä tulee kova. Ilman laulujakin on semmoinen kutina, että tämä tuotos on ensi kerran laittanut soittajansa tekemään 100 % kovan panoksen biisejä varten. Ne on hiottu kuntoon pudottamalla kaikki ranskassa dadaksi kutsuttavat jutut pois.

- Kaksi uutta bassofillijä ja kaksi bassomelodiaa tulivat tuossa treenatessa kuin itsestään. Hyvä huomata ettei se ollut vain päänsä seinään takomista. Belgialainen Affligem-olut teki ilmeisesti hyvää aivonystyröille ja ne alkoivat toimia basistillakin.

-Levymme biisit alkavat neljästä eri sävellajista. Kappaleiden sisäisiä modulaatiosukkia toki on mutta paljasjalkainen porilainen ei laske näitä nyt mukaan. Neljä on siis neljä kertaa enemmän kuin AC/DC:n suoran A:n biisit. Vapise Australia! Jonne varmaan ihmettelee, mitä täällä höpötän ja niinhän itsekin vähän ihmettelen..

Huomenna studioon ja bassoja purkkiin. Raporttia saapunee taas! \,,/

Tussut kumit, eksynyt turkkilainen sekä hyvä mieli

Mikä näitä kolmea asiaa yhdistää? No se, että kaikki tapahtuivat lauantaina.

Kyseinen päivä alkoi heräillessä ja ihmetellessä, siis ihmetellessä sanan varsinaisessa merkityksessä. Uni painoi vielä molempien poikasten silmiä, kunnes havahduimme kun kuulimme torvisoittoa. Mitä ihmettä? Kuvittelimme aluksi että Ansa studion imaamilla Horge Haukiolla olisi joku salainen fetissi. Näin ei kuitenkaan ollut ja Jori kertoi "hieman" erikoisista naapureistaan, joihin lukeutuvat 44-vuotias saatananpalvaaja, perheellinen viuhahtaja-isä sekä tapetilla ollut alkoholisoitunut vetopasunisti. Että tällä tavoin Ulvilan kaupungissa.

Valmistauduimme päivän koitokseen ravitsevalla aamupalalla, jonka jälkeen Tsoordi siirtyi kannujensa taakse lämmittelemään. Erittäin mielenkiintoisen lämmittelyhetken jälkeen Jortsukka pisti Sonarin tulille ja peukut pystyssä toivoimme että Timo aloittaisi siitä mihin eilispäivänä jäi. Ja näinhän todellakin tapahtui! Tosin viime merkinnässäni mainitsemaani Portnoy-metodia muokattiin sievästi, kuin Petteri Jussila kuntosaliohjelmaansa. Lisäsimme kolmeen ottoon vielä kahden oton option. Tähän totuttuaan Tsoordi soitti ensimmäisen oton reisille, toisen ainoastaan yhdelle reidelle, kolmannen jo vähän paremmin, neljännen helvetin hyvin ja viidennen aivan hyvin. Ehdotin Timolle että hän aina saman tien purkittaisi neljännen ja viidennen ottonsa, mutta tämä ei kaverille käynyt.

Kolmen kieppeillä tuli nälkä ja kolme pientä porsasta päättivät tilata ruokaa paikallisesta Metro Kebabista. Ensimmäinen possu otti kebabinsa heinällä, toinen risuilla ja kolmas tiiliskivillä. Leikki sikseen. Kun Metron tarjoamat "Erikoinen chiliburger", "Palomies Special" sekä "Kokin yllätys" eivät oikein lämmittäneet, tilasimme kaksi fetarullaa sekä Horgelle quattro stagioni-niminen jarrulevy. Reilun puolen tunnin kuluttua puhelin soi ja langan päässä oli mies ruokiemme kanssa. Hän oli ajanut ohi eikä löytänyt oikeaa osoitetta. Asia kunnossa, eli mitäs nyt sitten tehdään? Kiivaan keskustelun jälkeen mies löi luurin allekirjoittaneen korvaan ja pelkäsin että päästäisiin tukkanuottasille jos mies joskus vielä löytää perille. Samoojan taitojani käyttäen löysin miehen ja saimme syötävämme. Kuten rahoissaan uivat miehet tekevät, maksoimme kolikoilla. Se o jämpti tasaraha!

Ruokailun jälkeen homma oikeastaan jatkui niin kauan kunnes Timo oli valmis. Oliko tämä tosiaan tässä? No olihan se ja nyt on helvetin hyvä mieli! Sauna päälle, epähuomiossa ostettu jallukahvi auki ja kolme hurraa-huutoa Timolle! Jossain vaiheessa kuitenkin oluetkin alkoivat loppua ja lihapäät joutuivat pulman eteen. Suusanallisella kivisaksetpaperilla lupasin ottaa Jorin polkupyörän ja käydä "läheisellä" Neste-asemalla ostamassa maitoa, EDiä sekä kolajuomaa drinksuja varten. Terveillä jaloilla on hyvä kävellä, mutta paljon parempaa olisi polkea pyörällä minkä renkaissa olisi edes pieni pihaus ilmaa. Enpä tästä ollut moksiskaan vaikka tulinkin taksilla takaisin (Muistat Jori varmaan mihin jätin sun pyöräs...) Tultuani takaisin teimme parit (vaiko muutamat, en enää muista) valkovenäläiset sekä jekkukolat/-batteryt. Juttelimme niitä näitä ja kaikilla oli mukava olo. Yöllä nauhoitimme vielä yhden kappaleen allekirjoittaneen sekä Timon projektia varten, hauskat sessiot nekin!

Sunnuntaina väsytti mutta onnellisuus ja jonkin asteen helpotus puski lävitse. Todella vaiherikas ja hauska viikonloppu! Nyt pidetään parin päivän tauko, minkä aikana Jori fiksailee rumpuja ja sitten onkin bassottelun aika. Tämän asian tiimoilta tarinaa saadaan Keski-Eeroltamme, jotenka siihen saakka:

"Salaneuvos, salaneuvos...Kuka sä oot? Kuka sä oot?" - trad.

Videopäiväkirja II

Lisää rumpuja. Menossa mukana Kalle ja Timo.