Onpas perkeleen kiree hihna!
Tässä tullut treenattua ahkeraan näitä bassottelulinjoja. Treenikämppäkokoontumiset ovat olleet suhteellisen harvassa ennen studiota, joten yksinsoittelua tämä on ollut pääasiassa. Hyvin se kuitenkin on sujunut ja pikkuhiljaa nuo pienet yksityiskohdatkin on taottu takaraivoon. Se on jännä juttu, että bassolinjan sisäistäminen vie itseltäni kauemman aikaa kuin kitarariffin tai -melodian opiskeleminen. Tämä johtunee varmaankin vain niistä kahdesta seikasta, että ihmiset oppivat melodian nopeammin kuin bassokulun ja että bassokitaran välitön läsnäolo vähentää merkittävästi älykkyysosamäärää.
Parit fillit ovat syntyneet treenaillessa, muuten paketti on hahmoteltu aiemmissa treeneissä melko valmiiksi. Laulut ovat jälleen kerran lähestulkoon pelkkä kysymysmerkki tässä vaiheessa(siis muille kuin laulajalle itselleen). Bändimme on tapansa mukaan työstänyt materiaalinsa valmiiksi tietäen siitä silti vain 50 %, jos lauluille nyt voi laskea jäävän se toinen puolikas. Se on itse asiassa aika mielenkiintoistakin. Sanoitukset ja tarina ovat kyllä selvillä, mutta on jännittävää odottaa, mitä vokaliikka tuo biiseihin studiossa, kun sen ensimmäistä kertaa kunnolla kuulemme.
Raportoin studion tiimellyksestä lisää, viikset käteen ja soittelemaan!
torstai 30. lokakuuta 2008
Mitä basisti sanoi, kun se näki ensimmäisen kerran 5-kielisen basson?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti