Noin! Porsaan perseet tuli syötyä, glögit juotua ja vuosilukukin kääntyi 2009:n puolelle. Vuoden lopunajan pyhistä siis on jälleen kunnialla selvitty ja kehon rasvaprosentti saatu sille tasolle "josta on hyvä jatkaa".
Samalla ajalla kun rapisteltiin lahjapapereita ja kaadettiin rosollit rinnuksille, orkesterimme debyyttialbumia on hiljalleen ja hellyydellä työstetty kohti viimeistä muotoaan. Parhaillaan istun ensi kertaa tänä vuonna kotikoneeni äärellä, kuunnellen studiomaestromme viimeisimpiä miksausversioita. Kuulostaa aivan hyvältä, kuten tässä vaiheessa projektia on sanottava. Vielä löytyy - tottakai - pientä hiottavaa ja puunattavaa, mutta melko likeelle alkaa maaliviiva jo hahmottua.
Kuten on studiovideoillakin jo todeksi näytetty ja blogissakin kirjoitettu, hommat eivät menneet studiossa aivan kuten etukäteen oltiin suunniteltu - varsinkaan kitaroiden osalta. Mutta kuten jokaiseen sankaritarinaan kuuluu, ongelmat aina voitetaan ja lopussa kiitos seisoo. Näin jälkikäteen kun muistelee menneitä kitarointisessioita ja ylipäänsä studiotyöstön aikaa, ei voi kuin nostaa hattua kollegoideni, metalliveljieni ja taistelutovereideni eli yhtyepartnereideni suuntaan, studiomaestro Joria unohtamatta. Hiki säästää verta ja sitä rataa. Kaikki tarvittava tehtiin ja tavoitteet saavutettiin. Hyvä pojat (ja tytöt!).
Nyt kun kaikki nauhoitukset on tehty, on musiikin teknisen viimeistelyn vuoro kuin myös meikäläiselle aina yhtä armas kansien paskartelu ja sitä myötä levyn ilmeen konkretisointi. Tavoitteena on nämä toimet saada suoritettua vielä tammikuun alkupuoliskolla ja sitä myöten levy saada painoon. Eipä siis muuta kuin pukin tuomat ikivihreät Reinot jalkaan, vihreät kuulat suolen mutkaan ja etiäpäin! Maine ja mammona odottaa jo!
Tämän projektimme viimeistelytöiden ohessa on mietinnässä myös kevään ja kesän konsertointimahdollisuudet. Tällä hetkellä suunnitelmissa on luonnollisesti levynjulkaisukeikat(!) maaliskuulle sekä mahdollisesti myös Synestesian ensimmäiset ulkosuomalaiset esiintymiset täällä Viron turpeilla turuilla. Itsellä alkaa tuo viron kieli olemaan pikkuhiljaa niissä kantimissa, että jonkinsortin yhteispeliä paikallisten bändienkin kanssa voisi harkita. Ans kattoo miten käy, aika näyttää.
Tammikuun aikana julkaistavaa nettisinkkua ja maaliskuun 13. päivää odotellessanne, tutustukaapa vaikka tälläiseen Suomi-komiikaan nuoreen klassikkoon: http://www.youtube.com/watch?v=cBVNUlBA5Pk
"Nyt iisi. Iisi!"
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Feeniks ja viimeiset riitit
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sinkku kappale on mahtava. Debyyttiä odotellessa! Hienoa toimintaa
VastaaPoista