Pari keikkaa tuli tuossa viime kuussa heitettyä ja nehän meni suht mukiinmenevästi, ellei jopa hyvin. Nyt voi taas keskittää kaiken aikansa uuden materiaalin ihmettelemiseen. Otin jokusen viikon pesäeroa noihin uusiin tuotoksiin ja kuuntelin uusin korvin. Kyllähän sieltä irtosi nyansseja joihin aiemmin ei ehkä ole osannut huomiota kiinnittää. Parin biisin kohdalla tuli myös muutettua mieltä aika radikaalistikin ja yksi näistä noussut jopa ihan omaksi suosikiksi. Aluksi en voinut koko biisiä sietää.
Vieläkään ei kuitenkaan olla niin selvillä vesistöillä, että uskaltaisin alkaa mitään jo valmiista kappaleista sanoittamaan, koska on mahdoton sanoa mihin päin levyä ne tulevat kokonaisuudessa istumaan.
Levyn teemaa on tullut pyöriteltyä siis enimmäkseen päässä ja pohdittua mitä kaikkea sanomaa sitä nyt lyriikkapuolelle tahtoo ympätä. Tavoitteenahan olisi synnyttää suhteellisen kronologisesti etenevä sanoituskokonaisuus, joka kertoisi suhteellisen selvän tarinan, joka kerrottu vieläpä kohtuullisen selkein sanakääntein. Eli tällä kertaa ei siis mitään taiteellistahölynpölyä "jokainen tulkitkoon miten lystää" -asenteella. Siihenkin on tullut sorruttua. Tarina itsessään on ollut selvä jo kuukausia. Pari uutta pientä käännettä tulee varmasti joukkoon heitettyä, mutta pohjaidea ei ole muuttunut. Luvassa jokseenkin samoja elementtejä kuin Heikkojen Herralle -biisissä, vaikkakin tarina on aivan erilainen. Mutta tiedossa kuitenkin mm. lämpimiä perhearvoja, omaisen läheisyyttä sekä teräaseita.
Tällä hetkellä päässä on suhteellisen valmiina reiluun neljään biisiin jonkin verran suht valmista tekstiä. Pari ideaa on tullut myös nakattua romukoppaan, kun teksti on mennyt liian naiiviksi. Istuimme hiljattain maestro Jonnen kanssa alas ja katsoimme joitain kertsi-ideoita joita minulla oli ollut. Lähinnä pohdimme niiden rytmitystä ja minkä henkiseen biisiin ne voisi upottaa. Jätän kyllä suosiolla kaikki kitaroiden miettimiset Jonnelle ja tyydyn vain laulupuoleen sekä sitä kautta biisin rytmityksiin puuttumiseen. Näistä ainakin yksi sai Jonnen innostumaan kovastikin, joten omat odotukset ovat sen suhteen korkealla.
Yleiskuulumisista sen verran, että kaikki paidan ennakkoon tilanneet tulevat saavaan viikonlopun aikana mailin, joten uusi erä siis lähtee tilaukseen aivan lähipäivinä.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Teema rakentuu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti