Huh! Viikonloppu takana ja fiilikset on kuin kunnon urheilusuorituksen jälkeen; Väsyttää, mutta olo on hyvä.
Intouduimme antamaan kaikkemme ja testailemaan sekä kokeilemaan ja lopputuloksesta tuli omaan korvaamme vähintäänkin melko hyvä! Nauhalle vedettiin örinää, karjuntaa, murinaa, huutoa, melodista huutoa sekä köörikuoroja kolmien keuhkojen voimin. Joitain erikoisempia juttuja jätettiin vielä nauhoittamatta ja ne temmotaan sisään livenä koko äijäporukalla Palmgrenin tiloissa ensikuun puolella. Samalla nauhoitamme myös levyn intron, jota varten olemmekin kutsuneet paikalle huomattavan määrän yhtyeen ystäviä, tuttavia sekä sukulaisia.
Aikaa jäi myös viihteelle: Makkaraa grillattiin sekä nautittiin noormarkun luonnonrauhasta, Jurassic Park -lehmistä, huonosta huumorista, Gran Turismosta ja saunasta sekä oluesta.
Studiourakkamme alkaa siis olemaan hyvällä mallilla. Nyt siirrymme viettämään juhannusta kukin omalle taholleen, jonka jälkeen kuun viimeisenä viikonloppuna pelimannimme kokoontuvat vielä miksaustalkoisiin kuulemaan Jorin aikaansaannokset sekä kertomaan omat mielipiteensä. Tämän jälkeen jäljelle jää enää intron kasaaminen.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2007
Mölyt mahasta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti