Asikaisen näkökulmasta...

Synestesian työskentelytapoihin kuuluu myös se, että lättyjä tehdessä orkesterin jäsenet toimivat toistensa "tuottajina". Ylimääräinen korvapari on aina ylimääräinen korvapari ja jossain vaiheessa, mahdollisen turhautumiskohtauksen iskiessä, on hyvä että tiloista löytyy lämmin olkapää ja semi-vittumainen asenne mikä auttaa yltämään vielä parempiin suorituksiin. "Toi oli helvetin hyvä, vedä uusiks!", "Aika 7-/Lähentelee jo heikkoa kasia..." sekä "Ei vaikuta levynmyyntiin." ovat tuottajiemme käytetyimmät fraasit, jotka muuten myös löytyvät teoksesta "Levynteko - iloinen asia!".

Tuleva viikonloppu on tosiaan pyhitetty nahan pieksennälle sekä armottomalle rumputulelle. Koska homma toimi varsin mallikkaasti jo IN tehdessä, toimin tälläkin kertaa rumpalipoikamme Timon "henkisenä" tuottajana sekä mentorina. Nuottinatsin ominaisuudessa tarkoitukseni on kommentoida Tsoordin suorituksia sekä hyvässä että pahassa, laukoa omia ehdotuksia ongelmatilanteissa sekä pitää yllä rehtiä urheilumieltä. "Pääasia ei ole voitto, vaan pitkä matka ja hyvät eväät!"

Mitä harjoitteluun tulee, on Timo ollut varsinainen partiopoika. Biisejä harjoiteltaessa ollaan noudatettu miltei spartalaista kuria; Treeniksellä ollaan oltu vähintään se 4 tuntia päivässä ja mikäli homma venyi iltaan asti, ollaan käännetty sukat ja kalsarit ympäri ja jatkettu polkemista. Hieno mies, ai että! Luottoa siis löytyy sylikaupalla Tsoordin tekemisille. On myös ollut ilo huomata millaisia harppauksia Timpe on ottanut vuoden aikana. Luvassa on siis tälläkin kertaa fysiikan lakeja rikkovaa komppia sekä tajunnan räjäyttäviä fillejä. Nk. "stam1noinnit" ovat miltei tipotiessään ja tilalle on asettunut ominaisuuksia jotka tekevät Tsoordista Tiilimäen varmaotteisimman rumpalin.

Tällä kertaa lippa ei väänny!

Lassen vöyri virvelisoundi

Kolmen päivän päästä avautuu studion ovet. Oi oi! Nyt kyllä puntti vipattaa!

Ensimmäisen studioviikon suunnitelmat ovat aikalailla selkeät. Tulevana torstaina siirtyy lyömäsoittimet treenikämpältä Ansa Studion uumeniin. Tarkoituksena on haistella ja maistella studion ilmapiiriä ja samalla koota rumpukalusto edustuskuntoon. Hyvässä lykyssä setti saa uutta päällepantavaa, näin juhlan kunniaksi. Kalvojen vaihdon, ja ehkä jopa pienen virittämisen jälkeen aloitamme soundien ihmettelemisen. Metallican St.Anger levyllä oli hyvän kuuloinen virveli, taidammekin ripata sen!

Perjantaina on sitten luvassa harppitsoordia rumpujen kera. Alkupalaksi olisi tarjolla lämmittelyä ja soittojännityksen minimointia. Tälläkin kertaa mottona toimii "Pro Tools on nauhoitusta, ei nuottien siirtoa varten." Mutta tämän seikan ei luulisi olevan kovin ihmeellinen asia. Eihän sitä tarvitse muuta tehdä kuin soittaa oikein! Oikein soittoa harrastetaankin sitten koko päivä. Iltaan mennessä luulisi purkissa olevan ainakin puolet levyn antimista. Toivoa sopii myös että Ulvilan MetroKebabin antimet ovat kohdallaan! Rullan voimaa kun ei sovi väheksyä.

Launtaina pistetään sitten loput purkkiin ja sunnuntaille voidaan merkata armoton krapula. Itse olen meinaa harrastanut raittiustoimintaa koko pitkän lokakuun, lähinnä siitä syystä ettei yksikään treenikerta olisi tippunut nestehukan takia pois. Ensimmäinen olut kun nasahtaa auki lauantaina, niin johan saa Pro Toolsilla korjailla muistikatkoksia ja laahaavia lauseita... Mutta mikäli jostain kumman syystä jokainen biisi ei mene ykkösellä sisään, niin sitten sunnuntaikin menee kapuloita kuluttaessa. Että näin. Armotonta on soittajan arki.

Terveisiä varikolta!

Noniin poijaat, ja tytöt ja! Kylläpäs on jännät hetket käsillä! Kuten varmasti joku teistä kolmesta lukijasta on päätellyt, niin orkesterimme Synestesia siirtyypi ensi viikolla studioon. ”Synkkareiden” historiassa tämä onkin jo viides kerta. Ensimmäinen studiossa piipahtaminen olikin jokaiselle orkesterin jannulle jännä kokemus. Ennen record-nappulan painallusta olimme treenailleet biisejä muutamia kertoja ja ainakin omalta osalta suurin osa nauhoituksen sisällöstä tuli ideoitua punaisen valon jo palaessa. Silloin vedettiin kunnialla muutama otto ja se oli siinä. Koko kahden kappaleen ”Talvimyrkky” valmistui runsaan viikonlopun rutistuksen jälkeen. Toista on meno nykyisin!

Tulevan pitkäsoiton materiaalia on sorvailtu ja hiottu jo hyvän aikaa. Jokainen jäsen on tahollaan veivannut kappaleita kotonaan, tietokoneen säestyksellä. Tämä onkin ollut haastavampaa rumpalille joka asuu kerrostalossa. Ja jonka rummut sijaitsevat noin 200km etelään omasta asuintalostaan. Tästä johtuen debyyttimme rumpuraidat ovatkin vasta viime päivinä saaneet lihaa luiden ympärille. Toki siellä missä rumpali siellä myös harjoituspadi ja rumpukapulat, mutta omat haasteensa on keksiä biiseihin sisältöä sohvaa ja reittä naputellen!

Valitukset sikseen! Suurella vimmalla ja tunteella on rytmityksiä keksitty. Tuntimäärät mitä on uppoutunut rummuttelun maagiseen maailmaan, ovat lisääntyneet lisääntymistään. Vielä ”Heikkojen Herran” aikaan soitteluni oli lähinnä viikonlopun luppoajan eliminoimista, nykyisin jää kalvamaan jos yksikin päivä on jäänyt harjoittelusta paitsi… Mutta älkää pelätkö, on minullakin elämä! Tosin tällä hetkellä se on varikolla.

Yksi iso muutos mitä pitkäsoitto tuo tullessaan, on se tosiasia että biisejä on kuin onkin enemmän! Itseasiassa tämä kuulostaa tyhmältä huomautukselta, mutta näin soittajana sen huomaa viimeistään treenikämpällä kun on kaksi tuntia yhtä biisiä soitellut ja sitten muistaakin että olisihan sitä muitakin biisejä treenattava. Ja vielä kun päälle iskee oman kunnianhimon, ja kehittymisen halun, niin tekemistä riittää ihan tarpeeksi neljälle raajalle ja kahdellekymmenelleneljälle vuorokauden tunnille. Mutta pääasia on että soitto soi ja naamalta paistaa soittamisen hauskuus.

Lisää turhanpäivästä ja huumoritonta lätinää luvassa viikolla 44.

Ensiviikolla mennään korkeasaareen!

Se on sitten ensiviikolla äänitysten aloitus. Hoidamme homman samalla systeemillä kuin viimeksikin, eli käytämme biiseistä tehtyjä GP/Midi-pohjia ja niistä sitten lähdetään raitoja korvaamaan oikeilla soittimilla. Ensimmäisinä luonnollisestikin rummut, sen jälkeen bassot, kitarat ja viimeisenä vokaaliosuudet ja kirsikkana kakun päälle sitten taustalaulut. Levyllä tullaan kuulemaan taustalaulujen muodossa kahta naisartistia, joten mahdollisuudet ovat hyvät vokaalipuolen monipuolistamiseen.

Kulisseissa on hieman kuohunut myös sopimusasioissa. Viilailimme levy-yhtiön kanssa uuden paremman sopimuksen, joka sopii tähän hetkeen paremmin sekä antaa meille enemmän vapauksia. Kaikki kuitenkin etenee edelleen samoilla urilla ja aikatauluissaan ja jouluksi pitäisi olla masteroitu lättynen lapasessa. Julkaisupäivä on vielä hitusen auki, mutta eiköhän se tuonne helmikuun alkupuolelle tule osumaan. Saamme tähän vahvistuksen todennäköisesti ihan lähipäivinä.

Sanoitukset on myös näpytelty 95% levylle kasaan. Vinkeitä biisien nimiä ainakin luvassa, jos ei muuta. Pari kappaletta edelleen vähän murheenkryynejä lähinnä joidenkin outojen säkeistörytmitysten takia, mutta eiköhän nekin tässä jossain vaiheessa avaudu. Perinteisesti jokaiselle julkaisulle on aina jotain viime hetken sanoituksia tullut laadittua edellisen illan baarireissun jälkeen snägärikuitin kääntöpuolelle päivää ennen ko. biisin nauhoituksia, joten eiköhän tätä perinnettä kunnioiteta nytkin. Inspiraatiopisteitä pitää muuten antaa Cafe II Linjalle, jonka soppalautasten ja tuoppien äärellä levyn lyriikat on lähes kokonaisuudessaan kirjoitettu.

Videopäiväkirjaa alamme pitämään ensimmäisestä päivästä lähtien ja niitä pätkiä tullaan näkemään sitten täällä myös. Videoista puheen ollen muuten Juuret tämän maan -biisistä tehty musiikkivideo on nähtävissä tämän linkin takaa. Siinä mielessä historiallinen projekti yhtyeellemme, koska tähän asti olemme pitäneet kaikki narut (oli sitten kyseessä musiikkia, kannet, promokuvat tai mitkä tahansa) omissa käsissämme, mutta tällä kertaa luotimme ne Matleena Kuuselalle, jonka kynästä on peräisin niin käsikirjoitus kuin ohjauskin.

Vittuillakseni heilutin ja lämpimikseni kirjoittelen

Se on kuulkaa sillä viisiin että uuden lätyskän nauhoitusten alkuun on enää vajaa kuukausi. Ei siis ole epäilystäkään etteikö jokainen orkesteriin kuuluva henkilö olisi ollut edes kerran housut piukassa paskaa. Ilahduttavaa on kuitenkin huomata että uloste on terveän väristä eikä koostumuksessakaan ole valittamista. Suoli toimii hyvin ja reippaasti!

Yhtyeen huumorintajun kiteyttävästä substanssista voitaisiinkin näkymättömän aasinsillan turvin loikata henkilökohtaisiin tuntemuksiin, eli ns. fiiliksiin. Ettäkö mikä pössis? No hyvinkin samantapainen mitä reilu vuosi sitten ennen IN:n nauhoituksia; sekavanlainen ja terveellä tapaa pessimistisoptimistinen. Biisit ovat jälleen kerran "ihan hyviä" ja ajatusmaailma on porilaishenkistä "lähetää ny kattelee"-sorttia. Sen kuitenkin tiedän että kun biisit alkavat aueta nauhoitustiloissa, tapahtuu sama mitä viime sessioissa; sitä tajuaa kuinka kovaa materiaalia meillä oikeasti on käsissämme, ja että miksi niitä vaippoja valmistetaan myös aikuisille.

Biisejä on tällä kertaa enemmän, mutta kuitenkaan ei tunnu siltä että töitä olisi sen enempää mitä viime kerralla. Omalla kohdalla kappaleet ovat olleet jo pidemmän aikaa siinä kunnossa, missä ne olisivat saaneet olla edellistä julkaisua purkittaessa. Ainoana akanana jyvien joukossa on yksi vaivainen soolonluikautus, mikä vieläkin odottaa tulemistaan. Jollain tapaa sitä taas yrittää ylittää itsensä eikä suostu kelpuuttamaan mitään omasta mielestään keskinkertaista. Huolestuttavaa asiassa on se, että tässä itsensä ylittämisessä on mennyt jo useita kuukausia. Taitaa kohta olla puhelu Karpolle ja kirje "Bees & Honey"-nimiselle palstalle paikallaan. Tai sitten pitää hyväksyä se, etten ole niin hyvä mitä ne kylillä juttelevat.

Kyllä se siitä, sano!

Linnut ovat kivoja elikoita

Hiljaista on ollut päiväkirjassamme, mutta sitä vastoin hiljaista ei ole ollut muilla rintamilla! Eilen kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Ansa-studion uusiin fasiliteetteihin Suomen Ulvilassa. Komiat on puitteet, täytyy sanoa. Pidettiin hyvin lyhyt pieni esituotantopalaveri siinä ja lyötiin lukkoon aikataulut. Sovittiin myös, että Jori Haukio asettaa kutreilleen tuottajan karvalakin ja hän tuleekin puuttumaan soundin ruuvaamisen lisäksi myös muihin asioihin.

Ja apua kyllä tarvitaankin. Levylle on tulossa useampikin naisihminen esiintymään lähinnä taustalaulujen tms kuorotyyppisten juttujen puolella. Tällaisesta toiminnasta ja lauluharmonioiden rakentelusta ja vastaavasta kun meillä ei hirveämmin kokemusta ole.

Sanoitushommat sekä niiden sovittaminen itse biiseihin on nyt kuitenkin se mihin tässä itse tällä hetkellä keskitän kaiken tarmoni. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada poikien luettavaksi jonkinlainen ensimmäinen luonnos tästä koko levymme mitan kattavasta tarinasta. Tähän asti ovat hekin saaneet tyytyä vain lyhyeen synopsikseen sekä biisijärjestyksen mukaan laadittuun treatmentiin. Tässä viikonlopun aikana treeneissä tuli jotain uusia biisejä muulle yhtyeelle ensimmäistä kertaa tulkittua ja vastaanotto oli suhteellisen positiivinen.

Levyllä on nyt myös jo ihan oikea nimi ja kansitaidettakin on jo hieman pohdiskeltu. Linnut ovat niin kivoja elikoita, että niissä tullaan pitäytymään todennäköisesti edelleen. Tällä kertaa jopa ihan levyn nimeä myöten. Levymme tarina ei kuitenkaan lintujen sielunelämästä kerro, vaan luvassa on suhteellisen suoraviivainen kertomus miehestä, joka ajautuu hieman radikaalimpaan ratkaisuun elämänmuutoksen tavoittelussaan. Vaikka olen alusta asti yrittänyt luoda tiettyjä "tasoja" tuohon tekstiin sekä myös useampia tapoja sitä tarinaa sen kirjaimellisen tavan lisäksi tulkita eli siis suht selkeää symboliikkaa, niin suhteellisen luonnollisesti sitä sisältöä on syntynyt. Väkisin en ole tähän mennessä joutunut mitään joukkoon lisäämään, vaan palaset loksahtelevat paikoilleen kuin lego-namiskat konsanaan.

Pientä jännitystä aiheuttaa se, että tekstissä tulee olemaan jonkin verran asioita, jotka kontekstista irrotettuna saattavat kuulostaa näin kotimaankielellä metallimusiikissa esitettynä aika kornilta. Luvassa on rakkauslällyilyä ja muuta homostelua, mutta kun sen yhdistää kokonaisuuteen, on kuvio päälaellaan. Periaatteessa tämä saattaa toimia hyvänä mittarina palautetta vastaanottaessa; Jos palautteen antaja on sitä mieltä, että levy on sanoituksiltaan ihan liian lällykkä ja neitimäinen, niin huomaa että ei ole kuunneltu ajatuksella läpi vaan nojataan vain niihin pariin kertosäkeeseen missä jaksoi kuunnella sanojakin. Siinä on kuitenkin pienehkö vivahde-ero vannotaanko sitä ikuista rakkautta rakkautesi kohteen paikalleen asettaman puukon kahva rintakehässä seisoen vai takkatulen äärellä joku aivan muu kahva kattoa kohti osoittaen.

Ensikuun puolella alkaakin sitten tämän päiväkirjan aktiivisempi päivittäminen, kun alkavat varsinaiset nauhoituksetkin.

Kaivamme esiin Atlaksen...

Lähestymme virallisen kesäajan päättymistä ja alustavasti marraskuulle sovitut studiokoitokset sen kus lähenevät. Syke on korkealla. Kohonnut tahti rinnassa ei kuitenkaan päälimmäisenä johdu omalla kohdallani mistään studiostressistä, vaan muilla osin elämässäni vellovasta murrosajasta.

Puolentoista vuoden mittainen harkinta- ja organisointiaikani on huipentumassa muuttoon pois rakkaasta Porista, Suomesta, kohti eteläisen naapurimme Viron savisia maastoja. Tarkemmin sanottuna kuluvan vuoden syyskuun alusta alkaen tulen viettämään arkielämäni Tartton kaupungissa Keski-Virossa, mediaa ja mainontaa korkeakoulutasolla opiskelemalla. Kyllä, aikamoista meininkiä ja terve jännitys pitää totisesti aistit herkkinä!

On kieltämättä ollut vaikea keskittää ajatuksiaan täysillä Synestesian materiaalin viimeistelemiseen kaiken tämän asioiden järjestelyn ja järkeilyn keskellä. Töissäkin täytyy käydä ja viinaa juoda. Varmaa kuitenkin on, että tämä etsikkoaika on väliaikaista. Edelleen To Do -listallani roikkuu kaksi jo 80%:sti valmista biisiä jotka olen vahvasti päättänyt viimeistellä hyvissä ajoin ennen studiota. Välillä iskee pienoinen hätä, että aika loppuu kesken mutta näinhän se ei ole. Aikaa on, vaikkakin rajallisesti, mutta aivan riittävästi. Pitää vain jaksaa painaa päälle.

Tämä meikäläisen siirtyminen kaukomaille sekoittaa entisestäänkin laajalle levinnyttä miehityspalettiamme: Vaasa, Pori, Turku, Helsinki ja Tartto. Joku voisi ajatella, että onpa jäsenistöllä turhan kokoiset egot kun jokaisella täytyy oma kaupunki olla. Kyseessä kuitenkin on vain ihmisrähjän lipumisesta elon virrassa eteenpäin, luonnollista kehitystä. Oman reviirini laajentumisen näinkin ulkomaille koitan parhaani mukaan kääntää niin Synestesian kuin koko Björneborg-metallin eduksi: jonkin sortin Viron valloitusta on keikkojen muodossa jo löyhästi suunniteltu ja tutun ystävyyskaupunki-teeman voisi kääntää ystävyysbändi-teemaksi - ja näin luoda kansainvälistä musiikinvaihtoa. Mitä mahdollisuuksia, ai ai! Työtä siis tämän touhumme eteen tullaan jatkossakin tekemään. Promomylly pyörii ja tähtäin pidetään korkealla ja eteen suunnattuna.

Konkreettisimminhan tämä elämänmuutokseni Synestesin suhteen näkyy varmasti edelleen korkeana pysyvänä keikkailukynnyksenä. Mitenkään kovinkaan vaivatonta ei yhtyeemme keikalle lähtö ole aiemminkaan ollut ja ei se tästä ainakaan helpommaksi muutu. On jatkettava "laatu korvaa määrän" -mantran toistelua. Niin, ja toki uskottava siihen myös itse.

Pitäkääpä palleistanne kiinni, täältä tulee vielä monen monta potkua munaskuille ja meno jatkuu äreänä!